Niksi-Pirkka sticker

Hailuodossa kauppa on saaren sydän

K-Market Hailuoto on muutakin kuin jääkaapin täydennyspaikka: sieltä noudetaan paketit ja remonttitarvikkeet sekä vaihdetaan kuulumiset.

AI NIIN, ne pakasteet!– Olen varmaan miljoona kertaa unohtanut ne kyydistä, sanoo K-kauppias Teemu Kankainen vähän yli seitsemän aikaan kauppansa takahuoneessa ja nappaa pakasteet mukaansa. Tammikuisena tiistaiaamuna Kankainen pakkaa ruokatarvikkeita farmariautoonsa. Toisen takapenkin selkänoja on kaadettu, jotta kaikki mahtuu kyytiin. Isot säkilliset perunoita, pari lavallista maitoa ja piimää, jauhelihaa, broilerisuikaletta, säilykehedelmiä ja salaattivihanneksia on matkalla Hailuodon palvelukotiin, parin sadan metrin päässä sijaitsevaan Saarenkartanoon. Ulkona on pimeää, kylmä kaakkoistuuli puhaltaa ja pöllyttää pientareiden lumia. Kankaisen autossa soi Suomirap-radiokanava.

hailuoto 3

Kankainen toimittaa ruokatarpeita säännöllisesti niin palvelukotiin kuin Hailuodon koulun keittiöön. Koululla on tänään vastassa kokki Juha Taskinen. Kauppias kysäisee, mihin voi jättää potut, mannaryynit ja possusuikaleet. – Jätä vaan siihen etteiseen, Taskinen huikkaa. Hailuodon saarella, Oulun edustalla pienen kyläkaupan kauppias on tiiviisti saarelaisten arjessa apuna ja mukana.

hailuoto 4

Perämeren pohjukassa sijaitseva Hailuoto on vasta noin 2 000 vuotta vanha. Saari on syntynyt maankohoamisen seurauksena. Se näkyy alati muuttuvana rantaviivana. Joskus Hailuoto tuleekin olemaan kiinni mantereessa. Matkaa Oulusta Hailuotoon kertyy 50 kilometriä, josta lauttamatka jäisen meren yli on vajaat seitsemän kilometriä. Tulevaisuudessa lautta voi jäädä unholaan, sillä saaren ja mantereen välille on suunnitteilla silta. Ennen mahdollista siltaa hailuotolaiset ovat eristyksissä. Vaikka lautta kulkee tiheään tahtiin, on mantereella käyminen puolen päivän reissu. Siksi oma kyläkauppa onkin kullanarvoinen.

Kuulumisia ja paketteja

Kauppias Kankainen nostaa kahvitermoksen kaupan sivupöydälle. Viereisen paistopisteen korit on täytetty tuoreilla karjalanpiirakoilla, pasteijoilla ja puusteilla. Kahvipiste on uusi, ja sille on ollut kysyntää. Ruokaostosten lisäksi K-kaupalta voi hakea Postin ja Schenkerin paketit sekä vaikkapa viinejä Alkon tilauspalvelusta.

hailuoto 2

Kaupalle piipahtanut Marjo Kemppainen kertoo, että hänen hakemassaan Hööks-hevostarvikekaupan paketissa on uudet ratsastuskengät perheen 7- ja 9-vuotiaille tytöille.– Koronan myötä verkkokaupan käyttäminen on korostunut. Tilasin lähes kaiken viime vuonna verkosta.Kauppias Kankainen vahvistaa, että pakettiliikenne on nykyisin varsin vilkasta. Joulun aikaan paketteja kulki joinain päivinä jopa satakunta. Se on tuhannen vakituisen asukkaan saarella paljon.

hailuoto tyontekija

Kauppiaan lisäksi kaupalla on neljä työntekijää. Yksi on Hanna Similä. Hän aloitti pari kuukautta sitten, kun kunnan projektityöt päättyivät. – Täällä kaikki tekevät kaikkea, ja tykkään todella paljon varsinkin kohtaamisista asiakkaiden kanssa. Hailuodon asukkaat kehuvat sitä, miten kaikenikäiset ovat saarella tuttuja keskenään, eikä iällä tai tittelillä ole väliä. Kauppa on kylän keskus, jonne jätetään sanaa ja terveisiä tutulta toiselle tai vaikka lautan kulkulupia puolisolle noudettavaksi.

Uusi kauppias kylällä

Viime vuonna Hailuodon kyläkaupassa puhalsivat uudet tuulet, kun Teemu Kankainen aloitti työnsä. Edellinen kauppias, Lassi Tausta, menehtyi toista vuotta sitten ja tilalle tarvittiin uusi kippari. Tausta oli saarella jo pienoinen legenda. Kun hailuotolaisilta kysyy, kauanko mies oli kauppiaana, on vastauksena ”ainakin kaksisataa vuotta”. – Lassilta jäi isot saappaat täytettäväksi, mutta homma on lähtenyt hyvin pyörimään.

Aluksi kesti hetken tutustua, mutta nyt asiakkaat tuntevat minut jo hyvin ja tulevat juttelemaan reippaasti, Kankainen sanoo. Hailuodon K-kauppa on 29-vuotiaalle Kankaiselle ensimmäinen oma kauppa. Kauppiasura kulkee suvussa, jopa neljännessä polvessa. Perheessä on pidetty kauppaa esimerkiksi Vaalassa ja Limingassa. – Vanhemmathan eivät olleet ikinä kotona, ja sunnuntaisin, kun silloin vielä kaupat olivat kiinni, olimme kaupalla  aina koko perhe mukana. Minä skeittasin tyhjillä käytävillä sekä pyörin karkkihyllyillä, Kankainen muistelee nauraen.

hailuoto kauppias2

Sittemmin yrittäjyys alkoi näyttää hyvältä valinnalta myös omalle kohdalle.– Olen nuoresta asti tykännyt tehdä itse ja vaikuttaa asioihin. Se on kauppiaana olemisessa parasta. Nautin myös hirviästi siitä ihmisten kanssa olemisesta, Kankainen sanoo. Hailuodon kaupalla nuoren kauppiaan kädenjälki näkyy paitsi valikoimassa myös hyllyjen uudessa järjestyksessä. Takaosassa toimii edelleen myös pieni rautakauppa, jossa on muun muassa oma maalien sekoituskone. Kankaiselle remontti- ja rakennustarvikkeiden myyminen on uutta. – Viime viikolla soittelin taas kasvattikauppiaalleni Utajärvelle ja kyselin, mistä voin tilata pilkkimatoja. Ja vähän aikaa sitten hain myyntiin lämpövuorillisia työhanskoja kalastajia varten, yhden pyöräkorin ja kiukaiden kiviä.    

Saarelaisten näköinen kauppa

Yhdeksän aikaan aamulla ulkona on yhä pilkkopimeää. Aamun tuntien aikaan kyläkaupalla ovi käy tasaisen rauhalliseen tahtiin. Asiakkaita tulee yksitellen, maskit kasvoillaan. Sampo Marjaniemen ostoskassissa on valmis fetasalaatti, vihanneksia sekä muita perustarpeita. Marjaniemi on asunut saarella lähes koko ikänsä ja työskentelee Hailuodossa luotsikutterin kuskina. Siinä työssä lähdetään merille kelillä kuin kelillä ja mihin aikaan vuorokaudesta tahansa.

hailuoto luotsi

Vesi on ollut Marjaniemen elementti pienestä pitäen. – Varpaat on olleet aina meriveessä, Marjaniemi sanoo. Nyt Marjaniemellä on alkamassa vapaa viikko, ja sen kunniaksi hän aikoo kokkailla itse kaadetun hirven palapaistia. Ruoanlaitto on miehelle rakas harrastus ja sen myötä kyläkaupalla tulee käytyä harva se päivä. – Olen nauranut, että taidan olla kauppiaalle oikea piikki lihassa, kun pyydän häntä jatkuvasti tilaamaan kaikenlaista erityistä, kuten chilejä ja pizzajuustoja. Postimyynnistä tilasin juuri myös Fiskarsin uuden paistinpannun.

Kauppias Kankaisen mielestä Marjaniemen erikoistilaukset ovat vain hyvästä. Tavoitteena kun on rakentaa kauppaan asiakkaiden näköinen valikoima. Hyllyille raivataan tilaa niille tavaroille, joita pyydetään, mutta yhtä lailla myös paikallisille tuotteille. Eräs hyllynpääty on varattu Hailuodon panimon komeissa puolen litran pulloissa oleville luomuoluille.

hailuoto panimo

Kylmäkaapista saa saarelaista Rantasuomelan karitsaa sekä Hailuodon Halstarin savustettua kalaa. Kuivahyllyssä komeilevat Kujalan tilan hiutaleet ja ryynit. Kassan kupeessa myynnissä on hailuotolaisten tekemiä kirjoja ja erilaisia koruja. – Hailuotolaiset suosivat myös hyvin paljon luomua. Yritän kuunnella tarkalla korvalla sitä, mitä ihmiset haluavat ostaa. Turha on myydä sellaista, mikä ei kiinnosta.   

Kesällä kaikki muuttuu

Teemu Kankainen pohtii, millaista on kesällä, kun kylänraitti täyttyy matkailijoista ja kesätapahtumien kävijöistä. Kesäksi hän on palkkaamassa lisää työntekijöitä. Muutama paikallinen nuori on käynyt jo kyselemässä töitä. Hailuoto on houkutellut tasaiseen tahtiin myös uusia asukkaita.

hailuoto k market asiakkaat

Yksi on pari vuotta sitten saarelle muuttanut Seija Mottisenkangas, joka pakkailee ostoksiaan hopeanhohtoiseen heijastinkassiin ja vanhoista kahvipaketeista itse punomaansa korikassiin. – Jäin leskeksi pari vuotta sitten ja sitten tapasin tansseissa hailuotolaisen miehen. Nyt asun sitten täällä, Mottisenkangas kertoo. Pihalla hän lastaa ostokset potkuriinsa ja polkaisee reippaasti liikkeelle. Luminen tie alla luistaa hyvin. Katua reunustavat männyt natisevat talvisessa viimassa. Sen kuulee, sillä hiljaista on.


Hangosta Nuorgamiin

K-ryhmällä on Suomen laajin lähikauppaverkosto, joka ulottuu syrjäisille seuduille kaikissa ilmansuunnissa. Pohjoisin kauppa on Nuorgamissa, eteläisin Hangossa. – Läntisin on Ahvenanmaalla ja itäisin Ilomantsissa. Jatkuvasti kehittyvän kauppaverkostomme peitto on laaja ja kattava, sanoo Jesper Åberg, K-Market-ketjun johtaja.

Yhteensä K-ruokakauppoja on Suomessa noin 1200. Verkoston kehittäminen on tärkeä osa K-ryhmän kasvustrategiaa. Olemassa olevien kauppojen uudistaminen jatkuu, ja uusia suunnitellaan kasvukeskuksiin samalla kun kannattamattomista luovutaan. Kaupan lopettaminen on K-ryhmälle kuitenkin ison kynnyksen takana. – Periaate on, ettei kauppaa suljeta niin kauan kuin toimintaedellytykset ovat olemassa, Åberg sanoo.

Pienet kaupat ovat osoittaneet elinvoimansa. Kauppiaat tekevät omalla tyylillään ja tarjonnallaan niistä persoonallisia. Tarjolla on niin lähiruokaa kuin yhteistyön kautta vaikkapa ravintoloiden annoksia. Kauppiaat panostavat yhä enemmän myös sosiaaliseen mediaan. Hailuodon kauppiaallekin se on selkeä kehityskohde, ja Facebookissa postauksia vilisee jo usein. Asiakkaita houkuttelevat kyläkauppohin myös Postin, Veikkauksen ja Alkon lisäpalvelut. – Koronakin on nostanut lähipalveluiden arvostusta entisestään. Ihmiset kun ovat viettäneet enemmän aikaa kotona ja asioineet useammin lähikaupassaan.

JULKAISTU   3.3.2021TEKSTI   Heidi KalmariKUVAT   Aki Roukala

Oliko juttu kiinnostava?

Kyllä (0)Ei (0)

Luitko jo nämä?