Pyry Soiri: Kuulun moneen

Viikinkikuningas! Pyry Soiri presidentiksi! Me rakastamme sinua, Pyry. Sinun on tultava viralliselle vierailulle Islantiin. Tervetuloa Pyry Soirinson!

ISLANTILAISTEN JALKAPALLOFANIEN viime syksynä perustama Pyry Soiri Fanclub Facebookissa on täynnä kehuja ja hehkutusta suomalaiselle 23-vuotiaalle jalkapalloilijalle. Soiri nousi Islannin kansallissankariksi lokakuun alussa, kun hän tasoitti Suomen jalkapallomaajoukkueen pelin Kroatiaa vastaan 1–1. Tasapeli helpotti ratkaisevasti Islannin suoraa pääsyä tänä kesänä pelattaviin jalkapallon MM-kisoihin.

Peli oli Pyry Soirin ensimmäinen esiintyminen Suomen miesten jalkapallon A-maajoukkueen pelaajana. Hän pääsi kentälle ottelun viimeiselle kymmenelle minuutille. Maali syntyi legendaarisesti ottelun viimeisen minuutin aikana.

– En nähnyt heti, että pallo meni maaliin. Siinä oli vähän sellainen hiljaisuus ja tajusin, että pallo on siellä, Pyry Soiri kertoi heti ottelun jälkeen Yle Urheilulle. Pyry Soiri oli mykistänyt kroatialaisyleisön heidän kotikatsomossaan.

Suomen, Islannin ja Kroatian lisäksi Pyry Henri Hidipo Soiri tunnetaan ainakin Namibiassa. Suomalaisen äidin ja namibialaisen isän poikaa kaavailtiin maajoukkuepelaajaksi myös Namibiassa. Pohjoismaiden onneksi Pyry valitsi Suomen Huuhkajat.

– Oon syntynyt Suomessa. Muutimme äidin työn mukana Mosambikiin Maputoon, kun olin 5-vuotias. Kävin siellä eskarin portugalilaisessa koulussa. Sitten muutimme Namibiaan, jossa menin kansainväliseen kouluun ja opin englannin.

Namibian pääkaupungista Windhoekista äidin ja pojan matka jatkui vuosiksi Tansanian Dar-es-Salaamiin. Sieltä Pyry muutti äitinsä ja pikkuveljensä kanssa Suomeen Myllykoskelle ja aloitti lukion Kouvolassa.

– Olihan muutto lämpimästä kuuden miljoonan asukkaan kaupungista viiden tuhannen asukkaan Myllykoskelle ja talveen kova vaihto, mutta se toi mukanaan toisenlaisia hyviä asioita, Pyry Soiri sanoo nyt.

Myllykoskella asuivat äidin puolen isovanhemmat, ja Soiri pääsi pelaamaan ja harjoittelemaan jalkapalloa säännöllisesti Myllykosken Palloseuraan.

– Mulla oli aina ollut unelma, että pelaisin Suomessa ja MyPassa. Tuolloin 16-vuotiaana pääsin oikeaan jalkapallojoukkueeseen ja vihdoin alkoivat säännölliset harjoitusrutiinit. Vuotta myöhemmin Pyry Soiri pääsi MyPan edustusjoukkueeseen ja solmi ensimmäisen ammattilaissopimuksensa.

Kymmenien ja taas kymmenien Veikkausliiga-otteluiden jälkeen MyPassa ja Vaasan Palloseurassa Soiri siirtyi viime vuonna jalkapalloammattilaiseksi Valko-Venäjälle. Hän vertaa nykyseuransa Shakhtar Soligorskin kotikaupunkia Kouvolan seutuun kokonsa ja tehdaskaupunkimaisuutensa takia. Valko-Venäjälle sopeutuminen ei ole tuottanut Soirille minkäänlaisia haasteita. – Olen asunut niin monessa eri paikassa elämäni aikana, että minulla ei ole ennakkoluuloja. Saan nyt tehdä sitä, mitä olen aina rakastanut ja halunnut tehdä.

Pyry Soiri ei itse asiassa muista elämää ilman palloa. Lapsenakin hän osallistui Suomen kesälomillaan Helsinki Cupiin. – Mä olin kesäisin Pallopoikien ulkomaalaisvahvistus, hän sanoo nauraen.

ERI KULTTUUREISSA kasvaminen ja eläminen tuntuvat Pyry Soirista luontevilta. Hän on vahvasti sekä-että, sekä suomalainen että namibialainen, ja hänellä on perhettä kahdessa maanosassa. Soiri ei tunne olevansa juureton, vaan hänellä on juuret monessa paikassa. Aitona maailmankansalaisena hän juurtuu sinne, missä kulloinkin asuu ja elää.

– Kuulun moneen. Meitä oli jotain 60 eri kansallisuutta kansainvälisessä koulussa ja jokainen meistä muutti neljän–viiden vuoden välein. Olen saanut frendejä kaikista paikoista, missä olen elänyt, ja nyt mulla on paljon kavereiden kavereita, joita mä tapaan.

Namibialaisen isän antama kolmas nimi Hidipo tarkoittaakin suomeksi ”en koskaan jätä sinua”.

Kun Soirilta kysyy mikä hänessä on namibialaisinta, vastaus tulee heti. – Rakastan lihaa, ja se lihansyönti on sellainen namibialainen juttu. Toinen juttu on se, että tykkään aina ajatella positiivisen kautta. Namibiassa elämää katotaan positiivisesti, vaikka se on välillä kovaa, eikä kaikilla ihmisillä valitettavasti ole paljoa. Kaikki on kuitenkin valmiita tekemään paljon töitä sen eteen. Siellä arvostaa sitä, mitä on.

– Positiivisuutta voi myös opetella. Se ei tuu noin vaan. Vaikka välillä tuntuu vaikealle ja tulee haasteita ja muita kielteisiä tunteita, jälkikäteen asia tuntuu positiiviselta. Pitää vaan jaksaa toistaa itselle, että sä pystyt tähän ja voit tehdä näin.

Elämä Afrikassa, kolmessa eri maassa, on jäänyt Pyryn mieleen yksinkertaisena, hyvällä tapaa. Koululaisen elämä täyttyi koulusta ja sen ulkopuolella jalkapallon pelaamisesta.

– Eniten muistoja mulla on Tansaniasta, mutta nautin elämästä kaikissa maissa. Kyllä mulle tuli fiilis kun muutettiin sieltä pois, että elämä siellä oli ihan hyvää. Soiri ei ole sulkenut pois mahdollisuutta muuttaa joskus takaisin Afrikkaan, vaikka se ei olekaan juuri nyt ajankohtaista. Suomalaisimpana piirteenään Soiri pitää kylmyyteen tottumista.

– Olin ollut lapsena Suomessa lähinnä kesäisin. Ensimmäinen talvi Myllykoskella meni hienosti talvea ihmetellessä, mutta toisena vuotena tajusi, että se tulee taas ja kestää vähän pidempään. Se vaati totuttelua.

Asiaan vaikutti myös se, että Tansaniassa ihmiset ovat luonnostaan paljon ulkona ja kynnys lähestyä toisia ihmisiä on äärimmäisen matala. Kymenlaakson talvessa jokainen hoiti lähinnä omia asioitaan, ja välillä sosiaalinen Soiri tunsi pitkästyvänsä. Onneksi oli jalkapallo.

PYRY SOIRIN lapsuuden pallottelu erosi monin tavoin suomalaislasten harrastuksista. Hänen harjoituskenttänään toimivat Moputon ja Dar-es-Salaamin kaltaisten suurkaupunkien asuinalueiden kadut. Siellä kaikilla ei ollut kenkiä, mutta jalkapalloilu yhdisti nappiksien kanssa ja niitä ilman pelaavat.

– Kadulta löytyi aina kavereita, joiden kanssa pelata. Joku näytti, mitä oli oppinut, ja aina yritettiin kilpailla siitä, kuka näyttää hienoimmat kikat. Me opittiin toisiltamme ja ihan itse, ei meitä kukaan opettanut.

Kun kansainvälisen koulun oppilaat pelasivat paikallisia kouluja vastaan, osalla paikallisjoukkueiden pelaajistakaan ei ollut kenkiä, mutta silti he yleensä voittivat ottelut. Kerran Soiri ihastui paikallisen pelikaverin tyyliin niin paljon, että lahjoitti omat nappiksensa hänelle.

– Mä oon saanut jalkapallosta ilon ja nauttinut siitä joka hetki. Jalkapallo on tuonut mulle tosi paljon kavereita ja samalla olen pysynyt poissa tyhmistä asioista.

Pyry Soirin identiteetti laitahyökkääjänä kumpuaa hänen taustastaan. Hän on nopea ja mielestään parhaimmillaan yksi vastaan yksi -tilanteissa, joissa palloa havittelee yksi molempien joukkueiden pelaaja.

– Tykkään luoda sellaista peliä, joka ei ole ihan hirveän tyypillistä: siinä on peli-iloa, eikä liikaa show´ta. Nää on asioita, joita multa voi odottaa ja niitä mä yritän aina kehittää ja kehittää.

Pyry Soiri kertoo olevansa ihminen, joka saa voimaa toisista ihmisistä ja innostuu siitä, että saa tutustua uusiin ihmisiin. – Esimerkiksi pelkkä pikkubroidin hymyn näkeminen tuo mulle hurjasti voimaa.

IINA SOIRI, Pyryn äiti, on tehnyt pitkän uran kehitysyhteistyön parissa Afrikassa ja työskennellyt viime vuodet Pohjoismaisen Afrikka-instituutin johtajana Uppsalassa Ruotsissa. Pyryn 11 vuotta nuorempi veli Juri asuu ja pelaa jalkapalloa Uppsalassa.

– Äiti on mun tärkein ihminen pikkuveljen kanssa. Hän on kasvattanut mut ja olimme pitkään äidin kanssa kahdestaan. Hän on vahva luonne, sanoo asiat suoraan kun pitää ja työntää mua eteenpäin, että oppisin itse. Äiti on tsemppaava ja meillä on tosi hyvä välit. Jutellaan molempien asioista ja pyritään aina auttamaan toisiamme.

Iina-äiti seuraa tiiviisti jalkapalloa ja pelasi sitä itsekin harrastusmielessä yhteispohjoismaisessa joukkueessa Afrikassa asuessaan.

– Äidiltä olen saanut intohimon tehdä asioita, jotka ovat tärkeitä ja sen, että asioita oppii tekemällä. Vaikka me muutettiin paljon äidin uran takia, olen iloinen, että hänellä on ollut sellainen ura. Se on vähän kuin esimerkki. Hän on aina tarjonnut mulle hyvät edellytykset pelaamiseen ja muuhun.

Kun Pyryltä kysyy, onko hän joutunut luopumaan jostakin jalkapallon takia, hän miettii pitkään. – Olen aina miettinyt asioita futiksen kannalta. Perhe ja kaverit, heidän kanssaan oleminen on silloin vähäisempää ja tapaamisia joutuu sumplimaan. Pelaaminen parhaiden pelaajien kanssa ja Suomen edustusjoukkueessa on kuitenkin aina ollut Pyry Soirin unelma.

– Uskoin siihen ja olen tehnyt valtavasti töitä sen eteen. Nyt olen pelaamassa televisiosta tuttujen tyyppien kanssa. Yritän aina laittaa itsestäni 110 prosenttia peliin, mutta en halua asettaa liikaa paineita itselleni.

Yksi unelma ylitse muiden on päästä joskus vielä pelaamaan Englannin valioliigassa Chelsean joukkueessa sekä se, että Soiri ja Suomen maajoukkue pääsevät pelaamaan jalkapallon MM-kisoissa. – Se varmasti laajentaisi futiksen pelaamista Suomessa, mutta nyt mennään päivä kerrallaan ja peli kerrallaan.

TÄNÄ KEVÄÄNÄ Pyry Soiri Fanclubin Facebook-sivulla on yli 5 500 jäsentä. Islantilaisten lisäksi ryhmässä on jalkapallo- ja Pyry-intoilijoita Suomesta ja muutamasta muusta jalkapallomaasta. Kun Pyryn äiti vieraili Islannissa työmatkalla viime vuoden lopulla, hän sai lähes valtiovieraan kohtelun. Hän sai myös tavata Islannin presidentin Gudhi Th. Johannessonin, kun tämä oli Ruotsissa valtiovierailulla. Sama mies lähetti aikaisemmin syksyllä henkilökohtaisen onnitteluviestin poika-Soirille.

Pyry itse ei ole koskaan ehtinyt Islantiin saakka.

– Se äidin saama huomio työreissulla Islannissa ja tää kaikki fanitouhu. Ne on saanu mut huomaamaan, kuinka tärkeä juttu jalkapallo on siellä. Kyllä mä vielä joku päivä menen sinne!