HP Parviainen: Duudsoneissa olen saanut olla sellainen kuin olen

KAIKKI ALKOI TALVELLA 1992. Jouluaattona suuresta lahjapaketista löytyi lumilauta. Viidesluokkalainen Hannu-Pekka Parviainen oli haltioissaan. Lumilautailu oli Seinäjoella tuolloin ihan uutta, jotain paljon kiehtovampaa kuin suksilla laskettelu. Parviainen oli jo 6-vuotiaasta alkaen viettänyt talvisin jokaisen vapaahetken seinäjokelaisen Joupiskan laskettelurinteissä. Lahjaksi tullut lumilauta oli kova juttu.

Uusi harrastus toi Parviaiselle nopeasti myös uusia kavereita. Ainakin kolme heistä on edelleen − noin 30 vuotta myöhemmin − Parviaisen parhaita ystäviä. He ovat Jukka Hildén, Jarno Laasala ja Jarno Leppälä, joiden kanssa Parviainen on tunnettu jo parikymmentä vuotta Duudsoneina.

− Joupiskan lautailuporukka oli vähintäänkin käänteentekevä asia elämässäni, sillä sieltä Duudsonit sai alkunsa. Ilman lautailua emme ehkä olisi ystävystyneet, sillä asuimme eri puolilla kaupunkia. Huomasimme nopeasti, että meitä kiinnostivat samanlaiset asiat ja meillä oli hauskaa keskenämme. Aloimme kuvailla videoita jo silloin.

Koko kylän lapset -meininki

Duudsonit ovat tehneet pitkään työtään nelikkona, ja Posse-ohjelmastakin Parviainen on tuttu osana usean juontajan ryhmää. Yhdessä tekeminen on ollut Seinäjoella lapsuutensa eläneelle Parviaiselle aina tärkeää.

− Olen 80-luvun lapsi, ja silloin elämä oli sellaista koko kylän lapset -meininkiä. Kesäisin haalittiin eri asuinalueilta lapsia pelaamaan pesistä tai futista, talvisin lasketeltiin tai vedettiin minisuksilla kallioilla. Yhdessä tekemisen kulttuuri lähti vahvasti jo sieltä.

Koulunkäynti ei ollut Parviaiselle ykkösjuttu. Matematiikka oli kivaa, mutta äidinkielen ainekirjoitus tuotti tuskaa. Yhden aineen hän palautti opettajalle vesivärimaalauksena. Hän halusi hoitaa koulun kunnialla, mutta ei ollut mikään kovin puurtaja.

− Olin perus kasin oppilas ja siihen itse tyytyväinen. Tämän ikäisenä sitä pystyy jo katsomaan taaksepäin ja toteamaan, että onneksi en käyttänyt enempää energiaa numeroiden parantamiseen.

Parviainen oli sosiaalisesti lahjakas ja siksi monessa mukana: tukioppilaana ja oppilaskunnan hallituksessa, rippileireillä isosena ja vanhana sekä ohjaajana futisleirillä, kehitysvammaisten leirillä ja Seinäjoen kesäsiirtolassa.

− Ei minua ole kiinnostanut niinkään johtaminen, mutta tykkään olla ihmisten kanssa.

Ehkä siksi hänestä tuli isona sekä opettaja että esiintyjä.

Minimoi riskit

Talvella 2003 HP Parviainen makasi sairaalavuoteessa. Hän oli kaatunut lumilautaillessaan, ja solisluu oli katkennut. Edellisestä sairaalajaksosta oli vain puoli vuotta. Tuolloin hän oli hypännyt mopolla järveen, ja sääriluu oli mennyt poikki kolmesta kohtaa. Duudsonit olivat aloittaneet abivuonna oman sarjan kuvaamisen, ja ensimmäinen tuotantokausi alkoi Moon-TV:llä vuonna 2001.

Nelikon hullunrohkeat, jopa vaaralliset temput kauhistuttivat ja kiehtoivat katsojia. HP Parviainen oli aina valmis tekemään ne hurjimmatkin temput. Silti hän ei pidä itseään tyhmänrohkeana. Päinvastoin hän sanoo, että riskejä kannattaa ehdottomasti minimoida eivätkä turhat riskit kannata. Mutta hän ei ole myöskään halunnut pelätä liikaa.

− Sairaalassa viereisessä pedissä makasi mies, jolta oli mennyt reisiluu poikki liukastuessa. Ajattelin, että jos voin itse päättää, miten jalkani katkaisen, niin hyppään vaikka uudestaan mopolla järveen sen sijaan, että liukastun. Meille kaikille sattuu ja tapahtuu joka tapauksessa.

Samalla, kun Duudsonit tekivät ja kuvasivat sarjaansa, Parviainen opiskeli opettajaksi Joensuun yliopistossa. Työt leiriohjaajana ja koulunkäyntiavustajana olivat vahvistaneet ajatusta urasta koulumaailmassa.

− Meillä on Duudsoneissa sellainen roolitus, että kukin on saanut olla sellainen kuin on. Itseäni ei kiinnostanut tuotantojen toimistohommat, joten sain ymmärrystä ja aikaa opiskella ja valmistua samalla.

Kaksi roolia, yksi mies

Suomalaisissa kouluissa on valtavasti hyvää, mutta heikkojakin kohtia löytyy. Tämän huomion Parviainen teki työskennellessään viisi vuotta alakoulun luokanopettajana ja yläkoulussa matematiikan, fysiikan ja kemian opettajana.

− Suomessa opettajien taso on erittäin korkea, ja sitä arvostetaan myös kansainvälisesti. Mutta opettajat tarvitsevat työrauhaa. En usko, että kouluista säästettävät rahat ovat varoja, joilla yhteiskunnan kelkka saadaan kääntymään.

Parviainen uskoo, että luokkia yhdistämällä ja pienluokkia lakkauttamalla saatetaan tehdä vain hallaa. Oppilaat, joilla on oppimisen haasteita, hyötyvät pienluokista, koska opettaja voi keskittyä heihin. Isossa luokassa huomiota vaille jääminen aiheuttaa usein levottomuutta, mikä vaikuttaa kaikkiin.

− Koululuokkien integroiminen on kaunis ajatus, mutta mielestäni se on ennemminkin kaunis sana säästämiselle.

Opettajan työtä tehdään pitkälti persoonalla. Parviainen kokee, että opettajana tärkeintä on osoittaa oppilaille, että välittää. Se luo turvallisuutta, ja silloin oppimista ei voi estää.

Se, että Parviainen kuvasi joidenkin mielestä epäesimerkillisiäkin temppuja Duudsoneissa ja samaan aikaan opetti alakoululaisia, ei aiheuttanut hänelle itselleen ristiriitaa. Päinvastoin hän ajatteli olevansa esimerkki siitä, että ihminen voi tehdä monta asiaa eikä tarvitse lokeroitua vain yhteen rooliin.

"Koululuokassa olin lapsille opettaja ja kasvattaja, en Duudsoni."

− Työnkuvaani opettajana kuului opettaminen, kasvatus ja luokan kasassa pitäminen – ei se, mitä teen Duudsoneissa. 

Hän kyllä muistaa sen ihmetyksen, jota sai joskus opettajana ollessaan osakseen netin keskustelupalstoilla.

− Enemmän se kuitenkin kääntyi niin päin, että aika nopeasti uuden luokan lapset pettyivät, kun ei opeteltukaan seinää päin juoksemista, vaan luokassani käytiinkin ihan normaalia koulua. Olin heidän opettajansa, en Duudsoni, ja sillä sipuli.

Yhdessä tekemisen voima

Opettajana Parviainen ei ole työskennellyt enää seitsemään vuoteen. Monta vuotta hän kuljetti kahta työtä rinnakkain, mutta sitten oli tehtävä valinta. Vuonna 2010 Duudsonit lähtivät Yhdysvaltoihin tekemään Duudsonit Amerikassa -sarjaa. Sen jälkeen Duudsonit tuli taloon -ohjelman tuotanto alkoi työllistää Parviaista yhä enemmän. Opettajan työ sai väistyä.

− Kun tekee kahta työtä,  jossain kohtaa se kääntyy niin, ettei keskity kumpaankaan täysillä. Tykkäsin opettamisesta, siksi sitä teinkin. Oma intohimo on kuitenkin se, mitä työ Duudsoneissa sisältää. Ajattelin, että parempi antaa tila opettajalle, joka on täysillä läsnä eikä tee kahta työtä.

Koulumaailmaa Parviainen ei silti ole täysin hylännyt. Duudsonit ovat vuosia kiertäneet peruskouluissa puhumassa koulukiusaamisesta ja sen vaikutuksista. Heillä on aiheesta omakohtaista kokemusta: Hildén on kertonut kiusanneensa muita, ja Laasala on puolestaan ollut omassa porukassaan kiusattu.

Kun he aikuisena alkoivat käydä läpi omia kokemuksiaan, syntyi ajatus, että he voisivat omalla tarinallaan auttaa muita. Heidän pääviestinsä on ollut yhdessä tekemisen voima. 

− Kiusaaminen tuhoaa unelmia. Se ei johda mihinkään hyvään, eikä siitä hyödy kukaan, ei kiusaaja eikä kiusattu. Meillä on kokemuksia molemmilta puolilta, mutta jos sattumalta olisimme kiusanneet toisiamme koulussa, ei varmasti olisi olemassa Duudsoneitakaan.

Parviainen ei usko, että olisi olemassa jokin ihmekeino kiusaamisen kitkemiseksi. Mutta on hänellä näkemys.

− Enemmän lempeyttä, ymmärrystä ja näkökulmien avaruutta. Armeliaisuutta itseä ja toisia kohtaan. Aikuiset ihmisetkin käyttävät aikaansa toisten sättimiseen netissä. Kunpa miettisimme kaikki, miten toisillemme puhumme.

"Kun ystäväni ovat uupuneet, minun paikkani on ollut tukea ja olla ystävä."

Mielen hyvinvointiin liittyvät aiheet ovat Duudsoneille tärkeitä. Mielenterveyden keskusliitto nimesi heidät tämän vuoden Hyvän mielen lähettiläiksi, sillä kiusaamisen vastaisen työn lisäksi he ovat puhuneet avoimesti myös omista mielenterveyden haasteistaan. Hildén ja Laasala ovat käyneet läpi pahan uupumuksen ja pitkän toipumisen siitä.

− Kun olimme nuoria, painoimme täysillä eteenpäin emmekä puhuneet siitä, miten kukin oikeasti jaksaa. Vasta kun ystävien uupumukset lävähtivät esiin, ymmärsimme pysähtyä keskustelemaan. Silloin paikkani on ollut ensisijaisesti tukea ja olla ystävä.

Onnellisesti nelikymppinen

Elokuussa HP Parviainen täyttää 40 vuotta. Hän asuu yhä Seinäjoella, jonne hän rakennutti vuonna 2016 paritalon ystäviensä kanssa. Paljon reissaavalle Parviaiselle Seinäjoki on tukikohta, jossa on hyvä elää. Kodissa on luonnonvaloa, avaruutta ja käytännöllisyyttä, ja kaikkea voi harrastaa. Ystävyys muiden Duudsonien kanssa on edelleen yksi tärkeimpiä asioita HP Parviaiselle.

− Ystävystyimme ala-asteella ja olemme edelleen tekemisissä viikoittain. Se on kultaakin kalliimpaa.

Parviaiselle ikä tarkoittaa ensisijaisesti sitä, että keho ei enää kestä tällejä samalla tavalla kuin parikymppisenä. Hänelle parasta on ollut huomata, että mieli on yhä parikymppisen, vaikkei keho samaa mieltä olisikaan.

− Olen kiitollinen, että olen saanut kehittyä ja kasvaa työssäni ja tehdä sitä, mistä nautin. Nuorempana ajattelin, että nelikymppisenä elämä on ohi. Mutta en minä ajattele nyt, että olen tämän ikäinen ja tältä pitäisi tuntua. Olen tällainen omien kokemusteni takia, ikävuosilla ei ole merkitystä.

Kuka

Duudson-tähti HP Parviainen. Täyttää 40 vuotta elokuussa.

Juuri nyt

Possen 9. kausi alkaa MTV:llä syyskuussa.

HP Parviaisen elämänohjeet itselleen:

KESKITY HYVÄÄN. "Positiivisuus ei ole sitä, että on aina iloinen, vaan sitä, että on halua nähdä hyvät asiat ympärillä. Voimme valita itse, mihin laitamme energiaa."

TEE ASIOITA, JOISTA NAUTIT. "Kun vuosien tauon jälkeen aloin taas aktiivisesti lautailla, tajusin mitä sielunhoitoa se minulle on. Kannattaa pitää kiinni itselle tärkeistä asioista."

KOHTAA LEMPEÄSTI. "Toinen ihminen kannattaa kohdata aina lempeydellä ja hyvyydellä, sillä et voi tietää, minkälaisia taisteluita hän sisällään käy tai mitä hän on kokenut."

OLE LÄSNÄ. "Pyrin tietoisesti siihen, että olisin läsnä ja nauttisin siitä, mitä minulla on. Ei se aina helppoa ole, mutta en halua liikaa miettiä, mitä vielä haluaisin."