Joululauluja ystävien ovilla
Joulua rakastavassa filippiiniläissyntyisessä Rodilladon perheessä joululauluja aletaan laulaa jo syyskuussa.
On miten pimeää tai sateista hyvänsä, aina kannattaa lähteä ulos kävelylle. Tämän vinkin filippiiniläissyntyiset Joel ja Eima Rodillado ovat saaneet suomalaisilta ystäviltään.
– Jos pimeään vuodenaikaan jää sohvalle makaamaan, väsyttää vain enemmän. Sen väsymyksen olen kokenut itse ensimmäisinä talvina Suomeen muuttamisen jälkeen, Joel sanoo.
Toinen tärkeä vinkki liittyy pukeutumiseen:
– Suomen sää on pukeutumiskysymys. Kun on säänmukaiset vaatteet, ulkonakin on mukava olla, Eima kuvailee.
Joel on muuttanut Filippiineiltä Suomeen vuonna 2009, ja Eima muutti perässä kaksi vuotta myöhemmin. Nykyään omaa siivousalan yritystä pyörittävällä pariskunnalla on 10- ja 3-vuotiaat pojat, ja perhe asuu Tammisaaressa. Rodilladot rakastavat kotikaupunkiaan.
– Tammisaaressa ihmiset ovat ystävällisiä ja melkeinpä yhtä sosiaalisia kuin Aasiassa! Meillä on täällä ihana yhteisö. Ihmiset ovat olleet alusta lähtien kiinnostuneita kulttuuristamme, Eima kertoo.
Yksi tärkeimpiä asioita filippiiniläisessä kulttuurissa on Rodilladojen mukaan rakkaudella tehty ruoka ja yhdessä syöminen. He kertovat, että kun Filippiineillä kokoonnutaan syömään, kaikki tuovat jotain valmistamaansa ruokaa ja pöydät katetaan ulos. Suomessa ei aina voi kattaa ulos, mutta kerran kuussa Rodilladot kokkaavat ja tarjoavat kulttuurinsa perinneruokia Tammisaaressa sijaitsevassa Betesda-seurakunnassa. Silloin yhteen kokoontuu kansainvälinen porukka seurakuntalaisia, jotka ovat kotoisin monista eri maista.
Lisäksi Rodilladot tekevät ja myyvät barbeque- ruokaa silloin tällöin Tammisaaressa paikallisilla torimarkkinoilla. Ja koska heillä on laaja ystäväpiiri ja Suomessa asuvia sukulaisia, yhdessä kokoonnutaan syömään usein.
– Ehdottomasti paras tapa tutustua ihmisiin on kutsua heidät ruokapöytään. Olemme halunneet esitellä itsemme suomalaisille ystävillemme ruokamme kautta. On ollut ihanaa huomata, miten suomalaiset ovat ihastuneet kulttuuriimme ja perinneruokiimme. Joskus meitä on yllytetty perustamaan oma ravintolakin, Eima kertoo.
MAKEAA, HAPOKASTA JA SUOLAISTA
Tavallinen arkipäivä Rodilladoilla alkaa aamiaisella, johon kuuluu yleensä aina riisiä. Kolmevuotias Ezekiel viedään päiväkotiin, ja kymmenvuotias Elijah lähtee kouluun. Eima ja Joel lounastavat työpäivänsä aikana usein yhdessä jossakin paikallisessa lounasravintolassa. Illat pyritään pyhittämään perheelle, yhdessäololle ja harrastuksille. Elijah harrastaa jalkapalloa, ja Joel käy mielellään myös uimahallissa lasten kanssa.
Arkiruokailussa perheessä turvaudutaan tarvittaessa puolivalmiisiin tai valmiisiin ruokiin, kuten valmislihapulliin ja pakasteperunamuusiin, joista perheen lapset kovasti pitävät.
– Mutta täällä on helppo tehdä myös filippiiniläisiä ruokia, sillä ruokakaupoissa on tosi laaja valikoima siihen tarvittavia mausteita ja raaka-aineita. Esimerkiksi tuorelihatiskit ovat hyvin monipuolisia, ja liha on aina todellakin tuoretta, Eima mainitsee.
Filippiiniläinen ruoka on yhdistelmä japanilaista, espanjalaista ja amerikkalaista ruokakulttuuria. Ruoka on samaan aikaan makeaa, hapokasta ja suolaista, ei kovin tulista. Myös sushi on suosittua, ja sitä Eima valmistaa usein itse.
– Kaupoissa on erittäin hyviä sushitarvikkeita, mikä on ihanaa, sillä poikani rakastavat sushia, Eima sanoo.
Perhe kuvailee suomalaista ruokaa yksinkertaisemmaksi ja terveellisemmäksi kuin filippiiniläistä.
– Suomalainen ruoka ei ole niin rasvaista kuin filippiiniläinen. Ja täällä syödään tosi monipuolisesti sesonkikasviksia, Joel sanoo.
– Ja suomalaiset rakastavat perunaa! Sitä ei juuri syödä Filippiineillä, Eima jatkaa.
Tavallisen sähköuunin käyttämiseen Rodilladot ovat tottuneet vasta Suomessa. Filippiineillä ruokaa valmistetaan pääasiassa liedellä.
– Suomalaisten suosikkiruoka uunilohi, johon laitetaan timjamia, suolaa, pippuria ja sitruunaa, on todella maukasta ja hyvää, Eima sanoo.
EI JOULUA ILMAN JOULULAULUJA
Joulun valmistelu alkaa Rodilladojen perheessä filippiiniläisittäin jo syyskuussa. Silloin kokoonnutaan yhdessä tekemään muun muassa pieniä herkkulahjoja ja laulamaan joululauluja. Laulut kuuluvat olennaisesti joulun perinteisiin Filippiineillä, jossa perheiden lapset kiertävät naapurustossa laulamassa ihmisten ovilla.
Perinteeseen kuuluu, että ihmiset antavat lapsille laulusta kiitokseksi pieniä lahjoja, jotka avataan yhdessä perheen kanssa jouluiltana. Suomessakin Rodilladot ovat halunneet ylläpitää perinnettä niin hyvin kuin mahdollista ja käyvät ystäviensä luona laulamassa.
– Ei se tietysti täällä ole samanlaista, sillä se ei ole suomalaisten perinne. Ja välillä hieman ikävöimme tätä filippiiniläistä joululaulamisen tapaa, pariskunta kertoo.
Eräänä pandemia-ajan jouluna Rodilladot vierailivat laulamassa erään yksinäisen, iäkkäämmän covid-tartunnan saaneen tuttavansa pihalla Kemiössä. Ihan ovelle saakka ei voinut terveyssyistä mennä.
– Muistan vieläkin, kuinka onnellinen itku häneltä pääsi, kun lauloimme ja jätimme hänelle ovelle pienen lahjan – kukkia ja lakritsia suomalaiseen tyyliin, Eima kertoo.
KAHVIKULTTUURI IHASTUTTAA
Useimpina jouluina Rodilladon perhe kokoontuu jouluiltana ystävänsä, eläkkeellä olevan naisen luokse. Ja mukaan tulee joukko muitakin perheen ystäviä. Niin tänäkin vuonna, ja perhe odottaa joulua jo innoissaan.
– Ystävämme osaa soittaa pianoa, ja hän säestää, kun lapset laulavat joululauluja. Pelaamme pelejä, istumme pitkään ruokapöydässä ja nautimme yhdessäolosta, Eima kuvailee.
Joulupöytää varten Joel ja Eima tilaavat usein paikallisesta supermarketista porsaan kylkipaloja ja tekevät siitä muun muassa adoboa, joka on filippiiniläinen perinneruoka. Se valmistetaan hauduttamalla lihaa liemessä, jossa on muun muassa valkosipulia, soijaa ja viinietikkaa. Adobo tarjotaan riisin kera.
– Adoboa pitää valmistaa vähintäänkin tunteja, joskus useita päiviä, Eima kertoo.
Kun Rodilladoilta kysytään, mistä he erityisesti pitävät suomalaisessa kulttuurissa, tulee vastaus epäröimättä. Se on kahvittelukulttuuri.
– Rakastamme kahvittelua! Kahvin juominen suomalaisten kanssa on ihanan rentouttavaa. Se on täällä niin luonteva tapa kokoontua yhteen ja jutella kaikista maailman asioista. Ja suomalaisten keittämä kahvi on hyvää, Joel ja Eima kuvailevat.
He pitävät myös suomalaisten jouluglögiperinteestä, jolloin kahvin sijaan kokoonnutaan juomaan glögiä.
– Lämmin glögi kylmänä iltana on tosi hyvää – mutta ilman manteleita ja muita lisukkeita! Eima sanoo nauraen.
PERHE RODILLADO Perheeseen kuuluvat Joel, 43 ja Eima, 42, sekä heidän 10- ja 3-vuotiaat poikansa. Pariskunta on kotoisin Filippiineiltä ja asunut noin 15 vuotta Tammisaaressa.
3 × TUTUSTU UUSIIN IHMISIIN
-
Kutsu muutama naapuri kahville tai syömään, he ilahtuvat varmasti. Jokainen voi tuoda jotain yhteiseen pöytään.
-
Kevyt tapa koota naapurit yhteen on kutsua heidät pihaan glögille – testaa, kuinka moni innostuu pienestä yhteisestä hetkestä.
-
Aloita uusi jouluperinne: käy vaikkapa ojentamassa naapurille joulukortti – parhaimmillaan joululaulun kera.