Pete Parkkonen: Elämän sävyissä

Missä auton avaimet ovat? Entä kännykkä? Ja miksi ihmeessä istun ratissa biojätepussi kädessä?

On lohdullista huomata, että laulaja Pete Parkkosen arki on ihan samanlaista sekoilua kuin meidän tavallisten pulliaistenkin. Kun töitä kasaantuu liikaa, keskittyminen herpaantuu. Silloin Pete alkaa omien sanojensa mukaan ”ihan yksinkertaisesti sählätä”. Tavarat katoavat tai ajautuvat hassuihin paik-koihin. Niin se roskapussikin unohtuu toiseen kouraan.

− Tolkutan aina itselleni ja muillekin, että kiireessäkin pitäisi malttaa juoksemisen sijaan kävellä, Pete huokaa ja lusikoi lounaaksi siskonmakkarasoppaa.

− Mutta totuuden nimissä se ei läheskään aina onnistu. En taida olla ainoa, joka tähän syyllistyy. Luomme itse itsellemme stressiä ja hoemme jo etukäteen, miten vaikea päivästä on tulossa. Miten turhaa!

Sen sijaan Pete opettelee ajattelemaan, että päivän työt on kyllä aikataulutettu kalenteriin. Jokaiselle on hetkensä.

Mennään yksi kerrallaan. Ja jos jotain ei tänään ehtisikään, mitä sitten? Huomennakin ehtii. Pelkällä päätöksellä uutta mielentilaa ei aina saavuteta. Peten kohdalla se on vaatinut psykoterapiaa ja läsnäoloharjoitusten, kuten meditaation, treenaamista. To do -listat kannattaa kirjata vihkoon, niin hommat hahmottuvat. Vähitellen opit alkavat mennä perille.

Mutta aina ei suju, vaikka kuinka meditoisi. Silloin Pete kompastuu tohottaessaan kengännauhoihinsa – ei kuvaannollisesti, vaan ihan oikeasti.

Kontrasteja ja kovaa työtä

Arkikaaos-Pete haisevine roskapusseineen luo hauskan kontrastin sen Pete Parkkosen kanssa, jonka valtaosa meistä tuntee. Laittoman hyvännäköinen herrasmies, tyyli aina viimeisen päälle. Samettinen, monipuolinen laulaja ja suvereeni yleisön villitsijä. Vekkuli hymy ja lavalla kuin kotonaan. Ja kyllä, monelle tulee mieleen myös se musiikkivideo: suomalaiseen pop-videohistoriaan saman tien ponkaissut Kohta sataa.

Viivi Huuskan ohjaamalla ikonisella videolla Pete tanssii vesisuihkujen keskellä villinä ja vähäpukeisena. Biisi ja video olivat kuusi vuotta sitten käänteentekeviä: niiden jälkeen Peten keikoilla on kiljuttu artistin paitaa vaativasti pois ja fanitettu häntä sillä intensiteetillä, että välillä intoilu on lipsahtanut kurjemman esineellistämisen puolelle. Kohta sataa soi siitä huolimatta joka keikalla – tietenkin.

− Osaan ottaa biisistä kaiken irti ja leikitellä sillä. Joskus vedän siitä yleisölle akustisemman version. Kun huomio ohjautuukin laulun sanoihin, tunnelma muuttuu. Usein yleisö tuijottaa lavalle melkein täristen ihan uusien tunteiden vallassa, Pete paljastaa.

Haluan viihdyttää ihmisiä ja tuottaa heille hyvän mielen.

Valtaosa työstä on kuitenkin ihan muuta kuin vilkkuvissa valoissa keekoilemista. Se on yksittäisen biisin kanssa puurtamista. Kappaleen kaari on pitkä: ennen nauhoittamista kirjoitetaan, kokeillaan, hiotaan rivejä sana kerrallaan. Nauhoituksen jälkeenkin edessä on vielä vaikka mitä: miksaamista, masterointia, tuottamista, miettimistä. Milloin biisi julkaistaan ja miksi juuri silloin? Miten se istuu vuosisuunnitelmaan? Tehdäänkö musiikkivideo? Miltä sen visuaalinen maailma näyttäisi?

− Olen tyyppi, joka tahtoo olla kaikissa työvaihessa vahvasti mukana. Välillä se taitaa mennä överiksikin. Pitäisi muistaa, että levy-yhtiö on täynnä ammattilaisia, jotka osaavat kyllä hommansa. Kaikkea minun ei tarvitsisi päättää!

Kunnianhimoinen ote on silti Petelle olennainen juttu.

− Minun työni ja urani olen minä itse. Olen tämän junan veturikuski. Omista visioista kiinni pitäminen ei ole aina helppoa, sillä olen luonteeltani miellyttäjä. Siksi olen kai päätynyt tähän ammattiinkin: haluan viihdyttää ihmisiä ja tuottaa heille hyvän mielen.

Vertaistukea Satulinnassa

Tänä syksynä Pete Parkkonen on tuottanut hyvää mieltä urakalla ja esittäytynyt koko kansalle näkyvämmin kuin koskaan. Kyseessä on tietenkin jo legendaariseksi kohonnut Vain elämää -ohjelma, jonne yltäminen on suomalaiselle artistille jo meriitti itsessään.

Monen uralla sarja on tarjonnut myös ihan uutta nostetta – ja ennen kaikkea mahdollisuuden esitellä, miten moneen heittäytymiskykyinen artisti voi taipua. Peten tapauksessa tämä on tarkoittanut niin rouheita kitaravetoja kuin intiimejä tulkintoja kollegoiden hiteistä.

− Vain elämää on mylly, jota on vaikea selittää ulkopuoliselle. Päivät ovat pitkiä ja minuutilleen aikataulutettuja. Välissä nukutaan se, mikä ehditään. Onneksi se on väsymyksen johdosta tosi syvää unta! Intensiivisellä aikataululla on psykologinen syynsä: me osallistujat olemme sen ansiosta erityisen auki ja paljaina, Pete kuvailee.

Ohjelmassa nähtävät herkistysitkut eivät siis ole teatteria tai feikkaamista. Esitysten rinnalla on vapauttavaa avautua vertaisten kesken ammatin ihanuudesta ja kamaluudesta. Yhtä kutkuttavaa se on katsojalle.

− On jännä huomata, että vaikka ohjelmaa on tehty jo kolmetoista kautta, se jaksaa kiinnostaa. Satulinna on nimensä mukainen: ihmeellinen paikka, joka on aina täynnä uusia tarinoita.

Tällä kertaa ikäskaala oli poikkeuksellisen laaja: parikymppisestä seitsemänkymppiseen. Peten mukaan koko kauden porukka oli mainio, mutta jos on ihan pakko, hän suostuu valitsemaan suosikin.

− Jyrki69 oli todellinen yllätys. Salaperäisestä goottiherrasmiehestä kuoriutui ulos oman elämänsä Kari Tapio, joka lauloikin totuuksia rakkaudesta. Se elämän käheyttämä alakertasoundi äänessä – vau!

Ruokaa vatsalle ja sielulle

Vain elämää on Suomen katsotuimpia ohjelmia, joten voisi kuvitella, että sen pyöriessä tekisi mieli vältellä julkisia paikkoja. Eikö kaikkien katseen kohteena olo ahdista?

− Se on omasta asenteesta kiinni. Sitä paitsi suomalaiset ovat rauhallista kansaa. Meillä presidenttikin voi mennä oluelle lähibaariin.

Julkisuudesta ei kannata kehittää itselleen ongelmaa. Sitä kannattaa mieluummin käyttää hyväkseen, ei toisinpäin. Siksi karismaattinen poppari on tavallinen näky läheisessä ruokakaupassa. Koronan aikana tuli kokeiltua kotiovelle toimitettuja ostoksiakin, mutta tapa unohtui. Kaupassa on helpompi pohtia, mitä tekee mieli. Yleensä ainakin näitä: kahvia, kauramaitoa, ruisleipää, hummusta ja salaattiainekset. Herkkuhyllyltä mukaan on lähtenyt lapsesta saakka suklaarusina-aski.

Hengittäminen palauttaa tärkeimpään, eli tähän hetkeen.

− Rakastan kokkaamista. Viimeksi tein gluteenitonta pastaa punaisella pestolla ja vegaanisella fetalla. Lisäksi valmistin vielä uunijuureksia. Koetan vähentää maidon, vehnän ja lihan kulutusta ihan siksikin, että voin paremmin ilman niitä. Valitsen luomua silloin, kun lompakko sallii. Välillä luomutomaatin kilohinta hieman hirvittää.

Sielunruokana toimii musiikki. Se on osa arkea ja hyvinvointia. Silloin kun Pete ei työstä omia biisejään, hän perehtyy muiden tekemisiin.

− Musiikki on osa ihan jokaista päivääni. Haluan pysyä kärryillä uudesta musiikista ja käytän musiikkia myös oman elämän soundtrackina vahvistamassa omia tunnetilojani. Sen voima on mieletön: se menee syvälle, lukittuu alitajuntaan asti. Energinen musiikki buustaa iloista oloa, ja surullisella päällä tahtoo piehtaroida sydänsurubiiseissä. Itkumusan kuuntelu surullisena voi kuulostaa tyhmältä idealta, mutta itse asiassa melankolinen musiikki toimii myös lohduttajana. Aamulla taas kannattaa iskeä Beyoncé soimaan!

Ei sitten joskus, vaan nyt

Jääkaapin sisällöstä ja sielunruuasta huolimatta tärkeintä on hengittäminen. Kuulostaako itsestäänselvältä? Niin Petekin luuli. Sitten hän asteli hengitysvalmentajan vastaanotolle.

− Huh huh! Olen luullut, että tiedän esimerkiksi, mitä syvään hengittäminen tarkoittaa. No, en ole. Optimaalinen hengitys tuntuu aivan alavatsassa, pitkällä navan alla. Kaikki toimii paremmin, kun happi kulkee kunnolla.

Nykyään Pete suorastaan harrastaa hengittämistä  − vaikka hän tietää, että sen sanominen kuulostaakin ärsyttävältä. Sillä voi rauhoitella itseään, kun median kriisiuutistulva ahdistaa. Peteäkin ahdistaa: on absurdia lukea kuukaudesta toiseen aamukahvilla puurokulhon ääressä uutisia ilmaston tilasta, sodasta ja sairauksista. Siksi tyyneystaidoille on viime aikoina tavallista enemmän tilausta. Oikeaoppisen hengityksen vaikutukset ovat myös fyysisiä.

− Olin juuri kauden ensimmäisellä pipolätkävuorolla pelaamassa. Oli aivan ihmeellistä huomata, että vaikka syke nousi ja hiki virtasi, en hengästynyt ollenkaan samalla tavalla kuin ennen. Ennen kaikkea hengittäminen palauttaa tärkeimpään – tähän hetkeen.

− Duudsonien Jarno Laasala sanoi minulle taannoin hienosti purjehdusreissullamme Atlantin yli -ohjelmassa, että meillä kaikilla on liiallinen taipumus keskittyä tekemisissämme määränpäähän, ei itse prosessiin. Katseemme on alusta saakka maalissa, ei matkassa. Sehän on sääli! Se pätee niin biisin syntykaareen kuin tämän haastattelun tekemiseenkin. Itse asiassa se pätee koko elämään, ihan jokaisella. Ei pidä miettiä, että sitten joskus, vaan nyt.

Juuri nyt onnea tuottavat ainakin terveys, läheiset ja turvallinen kotimaa.

− Tämä vuosi on ollut meille kaikille ahdistava maailmantilanteen takia. Silti meillä on asiat hyvin: on ilmainen koulutus, sähköä ja vettä, ulkona ei tarvitse pelätä eikä taivaalta putoa pommeja.

Lähestyvä joulukin on aika ihana juttu. Pete julkaisee sen kunniaksi pian elämänsä ensimmäisen joululaulun. Joulurauhaa-kappale tiivistää sen, mistä hän itsekin tänä jouluna eniten unelmoi: rauhasta − maailmalla, kotona ja itsessä.

− Minullakin on paha tapa painaa täysillä ihan aattoon saakka. Silloin stressistä vapautuminen on vaikeaa, koska pari päivää ei riitä palautumiseen. Siksi kannattaa höllätä ajoissa. Eikä henkilökohtainen joulurauha rakennu liian korkeilla lahjakasoilla tai ähkymässäilyllä, vaan sillä tärkeimmällä: tänä jouluna Pete aikoo vain hengittää. Se riittää.

Kuka

Laulaja ja muusikko Pete Parkkonen, 32.

Juuri nyt

Vain elämää 2022 -artisti. Ohjelman joulujaksot alkavat Nelosella 16.12.

Juttu julkaistu Pirkka-lehdessä 12/2022