Jutta-fitness-vaatteet

Vaatevinkit kurvikkaalle treenaajalle

Kiinnitä huomiota treenivaatteen istuvuuteen ja materiaaliin. Kaikki vaatteet kannattaa sovittaa ennen ostamista.

Sopivan vaatteen tunnistaa siitä, että se tuntuu hyvältä päällä, muistuttaa hyvinvointivalmentaja Jutta Larm. Tämä pätee myös treenivaatteisiin.

Kurvikkaita naisia tai ihmisiä ylipäätään pukee se, että he korostavat parhaita puoliaan.

– Jos pidät eniten nilkoistasi, jätä ne näkyviin. Joku on joskus sanonut, että huoneen kaunein nainen on se, joka ajattelee olevansa kaunein, Jutta Larm sanoo.

Itsevarma ja hyvä fiilis omana itsenä näkyy ulospäin.

Kaikki lähtee sovittamisesta

Jutan nimeä kantava Jutta-finess -mallisto on myynnissä K-Citymarketissa. Mallistoon kuuluu treenivaatteiden lisäksi vaatteita vapaa-aikaan, kenkiä ja urheilutarvikkeita. Näistä vaatteista osa on kokoon 50 saakka.

– Kurvikkaille naisille on vähän tarjontaa erityisesti treeni- ja urheiluvaatteiden osalta. Halusin, että minun mallistostani sellaisia löytyy, Jutta kertoo.

Treenivaatteiden ja miksei myös muiden vaatteiden valinnassa on Jutan mielestä tärkeää varata aikaa sovittamiselle. Tietyt leikkaukset korostavat eri asioita kehossa, ja on tärkää että leikkaukset korostavat juuri sinun parhaita puoliasi.

– Valitse oikeankokoinen vaate, joka ei ole liian tiukka, mutta ei myöskään liian väljä. Jos kuitenkin haluat vaatteen peittävän enemmän, sen on oltava tarpeeksi suuri.

Kerrospukeutuminen sopii salillekin

Koska kuntosalilla tai jumppatunnilla ei ole aikaa miettiä miltä vaatteet näyttävät tai paljastavatko ne enemmän kuin on tarkoitus, varmista, että treenihousut ovat tarpeeksi paksua materiaalia. Tahaton läpinäkyvyys ei näytä hyvältä.

Treenihousuissa on myös syytä olla riittävän korkealle ylettyvä ja napakka vyötärö.

– Myös kerrospukeutuminen sopii salille. Laita toppi alle ja löysä liehuvahelmainen paita sen päälle, Jutta Larm neuvoo.

Tärkeää on varmistaa, että treenivaatteen materiaali on tarpeeksi joustava. Treenivaatetta myös pestään usein, joten kiinnitä huomiota pesunkestävyyteen ja siihen, että kangas siliää itsestään.

JULKAISTU   3.4.2019TEKSTI   Tanja RinkinenKUVAT   K-Ryhmä

Oliko juttu kiinnostava?

Kyllä (0)Ei (0)

Luitko jo nämä?