Hanne Valtari: Remontti lapsiperheen tyyliin
"Kuinka joku saa rakennettua talon - mekun emme saaneet edes päätettyä eteisen seinän väriä?" pohtii bloggaaja Hanne Valtari kolumnissaan.
OSTIMME PERHEEMME kerrostalokodin vajaa kaksi vuotta sitten. Näin mielessäni meidät miehen kanssa repimässä tapettia samanlaisissa maalitahraisissa farkkuhaalareissa välillä suukkoja toisillemme antaen. Aurinko paistaisi kuin elokuvissa, ja iloiset lapset leikkisivät jaloissamme ruuveilla ja muttereilla.
Todellisuus läimäytti maalitelalla takaraivoon heti ensimmäisenä remonttipäivänä. Toinen lapsista sai minuutissa hiuksensa maaliin, vaikka missään ei edes pitänyt olla tuoretta maalia. Toinen kompastui poran sähköjohtoon ja melkein kaatui naamalleen sirkkeliin.
Piti olla valmista jouluksi 2016, mutta remontti on yhä levällään.
REMONTOIMINEN PIENTEN lasten kanssa on kuin muuttaminen pienten lasten kanssa: turhauttavaa ja äärimmäisen hidasta. Fiksummat sanoisivat heti, että mahdotonta – ulkoistakaa kaikki mahdollinen. Jokin itse tekemisessä kuitenkin viehättää niin paljon, että sähkö- ja putkitöitä lukuun ottamatta kotimme remontti on tehty itse ja satunnaisin talkoovoimin.
Heti alkuun otimme äkkilähdön remontoijan sissileirille, kun elimme pari kuukautta ilman keittiötä. Pesimme sekä astiat että kakkapyllyt samassa muumimukin kokoisessa lavuaarissa. Suihkuun päästäkseen piti ensin siirtää lattialle perustettu tiskipöytä muualle. Juomavesi otettiin bideesuihkusta, ja parvekkeen ovien väliin jäävä tila toimi jääkaappina. Lähipizzeriassa puhelinnumeroni tallennettiin muistiin.
Vietimme rautakaupassa kaksi iltaa pelkästään miettien täydellistä harmaan sävyä. Ihmettelin, kuinka joku saa rakennettua kokonaisen talon – me kun emme osanneet edes päättää, olisiko eteisen seinän värin hyvä olla hiekka vai betoni. Halusimme säilyttää 1950-luvun asunnon alkuperäisen luonteen, mutta silti sieltä kannettiin ulos satoja kiloja tiiltä, muovimattoa, lahoja keittiöpalasia ja tapettikerrostumia.
HILJALLEEN REMONTTIPÖLYN, purkamattomien muuttolaatikoiden ja nurkissa notkuvien maalipurkkien alta alkoi hahmottua koti. Maalasimme 60 vuotta vanhan kerrossängyn karkkiväreillä ja ripustimme pellavapyyhkeet vessan alkuperäiseen naulakkoon.
Kun astianpesukone saatiin ensimmäisen kerran päälle, istuin hiljaa vain kuunnellen sen kotoista hurinaa. Oh, koti, ihana oma koti!
Tapetteja valitessa suurin osa remontista tuntui olevan jo takana. Entä sitten, vaikka kaikissa huoneissa ei ollut valoja, verhoja saati edes ovia! Jäljellä oli enää se kuuluisa pieni pintaremonttivaihe.
PUOLEN VUODEN tapetoinnin jälkeen kaksi neljästä kotimme huoneesta on tapetoitu – taattuun pikkulapsiperhetyyliin yksi seinä kerrallaan sieltä täältä revityllä ajalla. Jokaisen tapetoidun seinän edessä olemme seisseet koko perhe hartaina ihastelemassa.
Vähitellen jopa ruokailutilan nurkassa kätevänä laskutasona toimineet lattialistarykelmät ovat alkaneet siirtyä seiniin. Ei toki joka huoneeseen vielä, hyvänen aika. Remontin keskellä elämiseen tottuu niin, että joskus pitää muistutella itseään, että seinän ja lattian välissä ei kuuluisi olla hiekanmurusia ja pikkulegoja hotkaisevia koloja, vaan lattialistat.
Ehkä ensi jouluksi? Kyllähän noita jouluja tuolta tulee joka vuosi.
Bloggaaja, ammattikirjoittaja Hanne Valtarin Unelmaduunarit-podcastin toinen tuotantokausi on juuri alkanut. Lue lisää Hannen lastenhuoneen remontista sekä Hannen blogista Lahiomutsi.fi.
